Vaikeavammaiset - Unohdettu ryhmä?

Maanantai 13.10.2008 klo 19:08 - Anna-Leena

Vaikeavammaiset - Unohdettu ryhmä?

Vammaisuus ei ole yksilön ominaisuus, se on yksilön ja hänen ympäristönsä ja toiminnallisuuden suhde. Henkilökohtaisen avustajan saaminen on vaikeavammaiselle henkilölle kaikkein tärkein tukimuoto. Ainoastaan henkilökohtaisen avustajan avulla vaikeavammainen selviytyy, voi elää ja toteuttaa elämäänsä vapaasti. Muutakin kuitenkin tarvitaan.

Liikunta kuuluu osana vaikeavammaisten arkeen siinä missä meidän kaikkia ns. terveidenkin. Esimerkiksi kuntosaliharjoittelu on erinomainen tapa huolehtia vaikeavammaisten omaehtoisesta kunnon ylläpidosta tai osana kuntoutousta. Vaikeavammaisille lihasvoima ja lihastasapaino ovat tärkeitä itsenäisen liikkumisen ja tasapainon kannalta. Tämän tyyppinen harjoittelu parantaa myös nivelten liikkuvuutta. Kuntosaliharjoittelua voi myös käyttää korvaavana kestävyysharjoitteluna henkilöille, joilla on rajoitteita esimerkiksi ulkoliikunnan suhteen. Valitettavasti ongelmaksi muodostuu usein kustannuskysymys: edestakainen matka kuntosalille taksilla avustajan kanssa yhdessä kuntosalipääsylipun kanssa muodostuu kohtuuttomaksi. Tiedetäänhän myös, ettei yksi kerta viikossa liikuntaa kuitenkaan riitä.

Tilanne kunnissa on viime vuosina tiukentunut, ja se johtuu pääasiassa rahasta. Kuntien pitää varata määräraha vammaisten palveluihin. Suuntaus näyttää valitettavasti olevan pahasti toisinpäin. Yksilön tarpeita kuitenkin valittettavan usein väheksytään ja moni alistuu tähän.Näin sitä ihmisiä käytetään surutta hyväksi.

Avainsanat: vaikeavammaiset, liikunta, säästöt