Nuorisoasiaa

Maanantai 4.10.2010 klo 11:29 - Anna-Leena

Nuorisotoiminta tarvitsee lisää resursseja

Jyväskylän nuorisolautakunta päätti 15.9. kokouksessaan omalta osaltaan sivistyspalvelujen vuoden 2011 talousarvioesityksestä. Nuorisopalvelujen määrärahaksi hyväksyttiin esityksen mukaisesti 2,48 miljoonaa euroa. Talousarvioesitykseen sisältyy tuottavuus- ja tasapainotustavoite, jossa nuorisopalvelujen osuus on 94 000 euroa. Positiivista esityksessä on, että henkilöstöresursseihin ei tarvinnut koskea mutta jatkuva ”juustohöylääminen” ei kuitenkaan onnistu kivutta jo valmiiksi heikosti resurssoidulla nuorisopuolella. Nuorisotyön resurssit ovat jo valmiiksi erittäin pienet, joten niiden vähentämisen vaikutukset nuorisotyöhön ovat voimakkaampia kuin suuremmilla toimialueilla. Vertailtaessa 10-kaupunkeja, poislukien pääkaupunkiseutu, on Jyväskylän nuorisopalvelujen toimintamenot vertailukunnista toiseksi pienimmät Suomessa.

Nuorisopalvelujen palveluverkkoselvitykseen sisältyy Veturitallin nuorisokeskuksen käyttöönotto syksyllä 2011. Selvityksen mukaan samalla luovutaan Sepänkeskuksesta ja Matarankadun tiloista sekä lopetetaan nuorisopalvelujen toiminta Haapaniemessä, Leppälahdessa ja Säynätsalon bänditiloissa. Veturitallin keskeisestä sijainnista huolimatta on tärkeää, että haja-asutusalueiden sekä kauempana keskustasta olevien nuorisotilojen toiminta sekä nuorisotyön näkyminen turvataan. Nuorisotiloja käyttävät pääasiassa alaikäiset nuoret, jolloin välimatkojen liikkuminen on usein ongelmallista. Ideaalitilanne olisi, jos nuorisotilat löytyisivät välittömästi koulujen läheisyydestä tai kouluilta.

Tiloja suurempana ongelmana pitäisin nuorisopalvelujen henkilöstön määrää Jyväskylässä. Verrattuna esimerkiksi saman kokoluokan kaupunkeihin kuten Ouluun, Kuopioon ja Tampereeseen on työntekijöiden määrä todella alhainen. Kuitenkin nuoret tarvitsevat tilojen lisäksi ennenkaikkea aikuisia, eikä suurella määrällä tilojakaan ole merkitystä jos ei ole resursseja palkata työntekijöitä niistä huolehtimaan ja toimintaa luomaan. Myös tilavuokrat kasvavat suhteettomiksi, jos tiloja joudutaan pitämään auki vain satunnaisesti koska työvoimaa ei ole riittävästi. Nuorten määrä ei Jyväskylässä ole vähentymäänpäin vaan pikeminkin hieman kasvamassa, joten lisää resursseja myös henkilöstöpuolelle tarvitaan.

Kukaan ei varmasti kiellä, ettei nuoriin kannattaisi satsata mutta valitettavasti tämä ei ole näkynyt vuosiin budjeteissa. Nuorisotyö ja nuorten hyvinvointi eivät ole rahalla mitattavissa, vaan tulokset näkyvät pitkäjänteisessä nuorisotyössä ja vakaissa olosuhteissa. Säästöjä ei saavuteta laittamalla lapsia ja nuoria laman maksajiksi. Kasvavan sukupolven muodostava nuoriso on yhteiskunnallemme tärkeä osa.

Anna-Leena Sahindal

kaupunginvaltuutettu (sd.)

Jyväskylä

(julkaistu Suur-Jyväskylä lehdessä ke 29.9.2010)

Avainsanat: nuoriso, resurssit