Keskisuomalainen kysyy kaupungin päättäjiltä

Tiistai 10.1.2017 - Anna-Leena

Keskisuomalainen selvittää päättäjien kantaa kahteen kaupunkilaisia suuresti kiinnostavaan ja ajankohtaiseen hankkeeseen: avovankilakaava ja lukiotoiminnan lisärahoitustarve.

Kysymykset ja antamani vastaukset: 

1)    Kannatatko Tourulan avovankilakaavan hyväksymistä? (lyhyt perustelu kaikille vastauksille)

- En ole ollut asiaa vielä käsittelemässä päätöksenteossa ja tietoni aiheesta pohjautuvat vielä tässä vaiheessa pitkälti mediassa esille nouseviin teemoihin. Ymmärrän hyvin hankkeeseen liittyvät julkisuudessakin esiin nousseet huolet, joista valitettavan moni pohjautuu kuitenkin vain mutu-tietoon. Sen sijaan monet positiiviset vaikutukset ovat kiistattomia, kuten esimerkiksi 40 työpaikan säilyttäminen Keski-Suomessa sekä avovankilan ja yhdyskuntaseuraamustoimiston yhdistämisen säästävän verorahoja. Avovankiloilla ei myöskään näyttäisi olevan vaikutusta alueen asuntojen hintoihin ja mitä turvallisuuteen tulee, niin esimerkiksi poliisin mukaan Laukaan avovankilan asiakkaat eivät ole aiheuttaneet turvallisuusuhkaa ulkopuolisille tai henkilökunnalle. Lisäksi rikosseuraamuslaitoksen asiakkaat ovat jo olleet nykyisin vuosikymmeniä Jyväskylän ydinkeskustan katukuvassa. Itse asiakaskuntaa ja toimintaa en siis koe tässä kohtaa ongelmalliseksi näillä käytössäni olevin tiedoin. Itse kaavaan en vielä ole niin tarkkaan tutustunut eli mitä merkitystä sillä on esimerkiksi luontoarvoihin ja virkistäytymisreiteille.

2)    Pitäisikö Jyväskylän kaupungin mielestäsi lähteä tukemaan taloudellisesti Jyväskylän koulutuskuntayhtymän lukiokoulutusta? (lyhyt perustelu)

- Selvitystyö on käynnissä, joten odotetaan ensin mitä siitä selviää. Nykymalliin ei ole järkevää rahaa syytää vaan tehdään päätöksiä heti sen jälkeen kun selvitys valmistuu. Nykytilanteeseen on toki saatava muutosta.

Avainsanat: avovankilakaava, lukiot, ksml