Eroon koulukiusaamisesta

Torstai 29.5.2008 klo 22:44

Mitä on kiusaaminen?

Koululuokissa ja välitunneilla tapahtuu yksilöiden välillä monenlaisia sosiaalisia kontakteja, myös aggressiivisia yhteydenottoja. Aina ei kuitenkaan voida puhua kiusaamisesta. Kiusaaminen eli mobbaus on kuitenkin aina aggressiota eli eräs aggressiivisen käyttäytymisen muoto, jolla on omat tietynlaiset ominaispiirteensä. Yleisen selityksen mukaan aggressiolla tarkoitetaan psykologiassa käyttäytymistä, jolla pyritään tahallisesti vahingoittamaan toista fyysisesti tai psyykkisesti. Useimmiten aggressiiviseen käytökseen liittyy fysiologinen agressiotila sekä vihamielisiä tunteita tai ajatuksia.

Aggressiivisuutta tarkastellaan usein yksilöiden ominaisuutena kun taas kiusaaminen on selkeästi sosiaalinen tila. Koulukiusaaminen on myös yleensä pitkäkestoista kiusaajan ja kiusatun välillä, mutta aggressiotila on kuitenkin vain etkellinen tila. Kiusaaja on henkilö, joka tahallisesti tai tahattomasti haluaa vahingoittaa tovereitaan melko säännöllisesti joko fyysisesti psyykkisesti. Kiusaaja ei siis välttämättä ole aggressiotilassa vaan saatta toimia hyvinkin harkitusti ja rauhallisesti. Kiusaamisen voidaan katsoa olevan ikään kuin institutionalisoitunut tapa, jonka taustalla on usein kiusaajan tarve dominoida, pönkittää aseaansa tai tuoda itseään esiin toveriryhmässä. Tyypillistä kiusaamiselle on, että se tapahtuu yleensä ryhmässä ja perustuu ryhmän jäsenten välisiin sosiaalisiin suhteisiin. Kiusaaminen on siis selkeästi sosiaalinen tilanne, johon vaikuttavat monet ryhmätason mekanismit. Kiusatun kannalta kuitenkin lienee samantekevää, onko kiusaajia yksi tai useampia, sillä tärkeämpää on, mitä hänelle tehdään ja millaisin suraamuksin. Kiusaaminen voi siis periaateessa olla jaettavissa yksilö- tai ryhmäväkivaltaan.

Kiusaaminen voi olla suoran kiusaamisen lisäksi myös epäsuoraa. Tämä ilmenee  esimerkiksi sosiaalisena eristämisenä eli ryhmän ulkopuolelle sulkenemisena. Tätä ilmenee tutkimusten mukaan niin tyttöjen kuin poikienkin kohdalla. Syrjinnästä aiheutuvan yksinäisyyden perusongelmana onkin ystävien ja tovereiden puute.

Ala-aste ikäisille pojille varsinkin on tyypillistä rajuotteinen leikki, joka saattaa vaikuttaa aggressiiviselta ja uhkaavalta mutta tarkoituksena ei kuitenkaan ole toisen vahingoittaminen. Opettajien tulisi erottaa koulukiusaaminen viattomasta nahistelusta tai tasaväkisten lasten tappelusta. Jos konfliktitilanne jatkuu, kun aikuinen tulee paikalle, ei kyseessä ilmeisestikään ole kiusaaminen. Jos taas tappelu loppuu ja sekä uhri että kiusaaja vakuuttelevat kyseessä olevan vain leikin, tuli aikuisen epäillä kiusaamista. Yleensä kiusaaja halua peitellä tilasnnetta välttyäkseen rangaistukselta. Uhri taas pelkää kiusaajan kostoa, jos hän kertoo aikuiselle tilanteen ikean laidan.

Tutkija Michael Bolton on esittänyt erilaisia tunnusmerkkejä, joiden perusteella voidaan ulkopuolisesti katsoa kyseessä olevan rajuotteinen leikki tai illon tarkoituksena on loukata toista osapuolta. Tällaisia merkkejä ovat muun muassa lasten ilmeet ja eleet, sivustakatsojien määrä, mukana olevien määrä, episodin päättymisen jälkeiset tapahtumat, roolien vaihtuminen sekä voimankäyttö. Usein aikuiselle on kuitenkin silti vaikeuksia erottaa, milloin kyseessä on aggressiivinen episodi, joka vaatii puuttumista. Kiusattu oppilas ei välttämättä itse halua myöskään kertoa kiusaamisesta, vaan saattaa kokea sen häpeänä tai sitten pelätään , että aikuille kertomisesta ei ole apua vaan kiusaaminen päinvastoin pahenee. Todennäköisemmin oppilaat kertovatkin kiusaamisesta kotona kuin koulussa.

Vaikka oppilaat eivät useinkaan kerro kiusaamisesta luokassa, opettaja voi pyrkiä ottamaan selvää luokan tilanteesta seuraamalla tarkkaan mitä oppilaiden välillä tapahtuu eri tilanteissa, kuten välitunneila ja ryhmiä muodostettaessa.  Jätetäänkö joku oppilas aina valitsematta ryhmiin, viettääkö oppila aina välituntinsa yksin tai nauretaanko jollekin toistuvasti ovat muutamia esimerkkejä tällaisesta huomioinnista. Eniten kiusaamista tapahtuu koulun pihalla, luokassa ennen oppituntia, vessassa ja käytävillä eli paikoissa, missä valvontaa ei kokoajan ole.

Aina ei kuitenkaan opettaja ole tietinen valitsevasta tilanteesta, mutta oppilaat kyllä ovat. Eniten kiusaajia löytyy silloin, kun oppilaat itsearvioivat luokissaan tapahtuvaa kiusaamista ja vähiten, kun arvijoijina käytetään opettajia. Hyvä tapa selvittää asia on järjestää nimetömän kyselyn järjestäminen luokassa. Kyselyn jälkeen on tarpeen puhua luokassa kiusaamisesta ja ryhtyä toimiin kiusaamisen estämiseksi. Muutoin kysely saattaa aiheuttaa kiusaamisen lisääntymistä ja aiheuttaa oppilaissa ahdistumista. Myös haastattelemalla voidaan selvittää kiusaamisen laajuutta, mutta se vie paljon enemmän aikaa ja vaivaa.

Opettaja voi pyrkiä vaikuttamaan siihen miten luokassa suhtaudutaan mahdollisiin kiusatuksi tuleviin luomalla luokkaan yhteishenkeä, harjoituttamalla asettumista huono-osaisten tovereiden asemaan ja otetaan tavaksi huolehtia, ettei kukaan jää muiden ulkopuolelle. Torjutut oppilaat tarvitsevat opettajalta jatkuvaa myönteistä huomiota. Kouluikäisten lasten toiminnassa on tyypillistä kaikenlainen vertailu, kilpailu ja toistensa suorasukainen arviointi ja valikointi näiden perusteella. Esimerkiksi liikuntatunnilla jotakin oppilasta ei huolita joukkueeseen, kun hän aina jää viimeiseksi ja näin sännönmukaisesti pilaa joukkueensa voitonmahdollisuudet. Opettaja voi tällöin hienovaraisesti ottaa tälläiset asiat esille luokan kanssa, jolloin oppilaat voivat pohtia, miltä sellaisesta oppilaasta mahtaa tuntua, miten häntä voidaan auttaa ja miten luokassa voitaisiin huolehtia siitä, ettei kukaan koskaan jäisi ilman kavereita. Tutkimuksilla on voitu osoittaa, että luokan sosiaalista rakennetta ja sosiaalista asemaa voidaan parantaa vaikuttamalla tarkoituksellisesti luokan sosiaaliseen ilmapiiriin ja koheesioon.

Ryhmäilmasto

Jokainen ihminen kuuluu elämänsä aikana useisiin eri ryhmiin. Ryhmillä tarkoitetaan yleensä sellaista ihmisjoukkoa, jolla on jokin yhteinen tavoite tai päämäärä ja jonka jäsenet ovat keskenään vuorovaikutuksessa ja myös tetävät kuuluvansa tähän ryhmään. Ensinmäinen merkki ryhmän muodostumisesta on imiten välinen vuorovaikutus. Koulussa tämä voi esimerkiksi tarkoittaa luokkaa, jolla on tavoitteena opetussuunnitelman mukainen oppiminen. Ryhmän olemassa olon jatkuessa sille on tyypillistä omaksua erilaisia yhteisiä käyttäytymistapoja ja piirteitä, jolloin ryhmälle muodostuu omat norminsa ja kulttuurinsa. Kaikki mitä ryhmässä tapahtuu näkyy vuorovaikutuksen kautta. Vuorovaikutus on tilannesidonnaista ja muuttaa jatkuvasti muotoaan. Verbaalisen viestinnän lisäksi on muistettava huomattavan osuuden kaikesta ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta olevan non-verbaalista eli sanatonta.

Ryhmissä oppilailla on erilaisia rooleja tai tehtävänjakoja, kaikki eivät tule ryhmissä suosituksi vaan heidät päinvastoin torjutaan. Ryhmässä saavutetun sosiaalisen aseman eli statuksen perusteella voidaan puhua suosituista, torjutuista, keskimääräisessä asemassa olevista, huomiotta jätetyistä ja ristiriitaisessa olevista lapsista. Tämä jaottelu nykyään yleisesti käytetty lasten ja nuorten jaottelussa. (Salmivalli 1999).

Ryhmällä on sen omiin jäseniinsä vetovoimaa. Jos ryhmällä on vahva koheesio, sen jäsenet sitoutuvat voimakkaasti sekä ryhmään että muihin jäseniin sekä osalistuvat aktiivisesti ryhmän toimintaan. Mitä kiinteämmin ihminen sitoutuu ryhmäänsä, sitä voimakkaammin hän myös sisäistää sen asettamt normit ja toimii ryhmän tavoitteiden saavuttamiseksi. On huomattu, että vahvan koheesion yhteisöissä on myös hyvä ilmapiiri, jäsenet viihtyvät ja välittävät toinen toisistaan, ovat avoimia toisilleen, kertovat omista tunteistaan ja yleensäkin kommunikoivat runsaasti keskenään sekä arvostavat ja kunnioittavat toistensa toimintaa tai työtä. Jos ryhmässä, kuten luokassa, on voimakas koheesio ja avoin ilmapiiri, ongelmista pystytään avoimesti ja rakentavasti keskustelemaan sekä siedetään paremmin myös kritiikkiä.

Myönteisiin asenteisiin liittyy yleensä vahva yhteenkuuluvuuden tunne. Erityisesti varhaisnuoruudesta alkaen ryhmän koheesiolla on vahva merkitys vapaa-ajan toiminnoissa. Sidotuissa ryhmissä, kuten koululuokissa, toiminnan on jatkuttava heikostakin koheesiosta huolimatta. Heikon koheesion ryhmissä on yleensä huono ilmapiiri, välinpitämättömyyttä, epäempaattisuutta ja epäluuloja muita kohtaan, sulkeutuneisuutta, ahdistuneisuutta sekä heikkoa motivaatiota toimintaan.

Ryhmään on voinut muodostua erilaisia alaryhmiä, joissa on voimakas koheesio, mutta joiden toiminta koko ryhmän kannalta ei ole myönteistä. Koululuokkaan voi muodostua sisäryhmä eli niin sanotutta sisäpiiri tai työyhteisöön ns. kuppikuntia, jotka syrjii ryhmään kuulumattomia ja saattaa osoittaa jopa vihamielisiä tunteita näitä kohtaan.  Tämä voi näkyä muun muassa pilkkaamisena, vähättelynä ja kiusaamisena  jollain tapaa muista poikkeavia kohtaan. Mahdollista on, että näistä syntyy kiinteitä alaryhmiä, joiden päämäärät ovat suorastaan muun ryhmän toiminnalle vastakkaista. On helpoa ymmärtää, että heikko koheesio sidotussa ryhmässä on sekä yksilön elämäntilanteeseen että ryhmän toiminnan ja tavoitteiden kannalta huono.

On erityisen tärkeää kiinnittää huomiota juuri tällaisten suljettujen ryhmien koheesioon, jotta ryhmien jäsenten hyvinvointia ja ryhmän toimintaa voitaisiin jatkossa parantaa. Toimenpiteitä voidaan kohdistaa niihin ihmisen perustarpeisiin, jotka olennaisesti vaikuttavat koheesion syntymiseen. Tällaisia vaikuttavia tekijöitä ovat ihmissuhteet ja ilmapiiri, toiminnan kohteet sekä arvostustekijät. Vaikka kaikki ryhmän jäsenet osaltaan luovat yhteistä ilmapiiriä, ryhmän johdolla on kuitenkin suurin merkitys sen muotoutumiseen. Kaiken kaikkiaan myönteisessä ilmapiirissä ystävällisen käyttäytymisen kehämäinen prosessi antaa suotuisat edellytykset sekä yksilön hyvinvoinnille että koko ryhmän tehokkaalle työskentelylle.

Attribuutioteoria ja sosiaaliset konfliktit

Oppilaiden käyttämät erilaiset syytulkinnat tapahtumista ohjaavat pitkälti tunteiden ja odotusten välityksellä hänen toimintaansa. Yleensä pyritään nimenomaan attribuoimaan onnistumiskokemukset sisäisillä, pysyvillä ja kontrolloitavilla syillä sekä epäonnistumistaan ulkoisilla, tilapäisillä ja kontrolloimattomilla syillä. Tällainen attributointi liittyy hyvään itsetuntoon. Tällöin defensiivinen muiden syyttely ja muihin kohdistuva viha toimivat itseä suojaavina mekanismeina. Joskus kuitenkin syyn ollessa ilmeisesti heissä, he tällöin katsovat tilanteen tilapäiseksi ja heidän kontrolloitavissa olevakseen.

Jotkut ihmiset ovat kuitenkin omaksuneet itselleen päinvastaisen attributointitavan ja selittävät tapahtumia heille itselleen epäedullisella tavalla. Tällöin päinvastaisesti epäonnistumisia selitetään sisäisin, pysyvin ja kontrolloimattomin syin, usein omalla kyvyttömyydellä. Onnistumiset taas ovat tällöin sattuneet sattumalla, onnella tai muden takia. Heikko itsetunto ja attribuutiot liittyvät tunteisiin, tulevaisuudenodotuksiin sekä käyttäytymiseen epäonnistumistilanteissa. Ne, joilla on heikko itsetunto voivat joutua pessimistiseen elämänasenteeseen, jota on myös kutsuttu "non-self-serving"-asenteeksi.

Jos sosiaallisissa vuorovaikutustilanteissa saattuu toistuvia epäonnistumisia, he vetäytyvät helposti syrjään ja uskovat, etteivät muut heistä välitä. Pahimmillaan tämä elämän ote johtaa depressioon ja sosiaaliseen syrjäytymiseen. Koulussa tällaisessa vaarassa oleviin oppilaisiin tulisi kiinnittää enemmän huomiota ja auttaa heitä muuttamaan elämänasennettaan ja attributointitapaansa. Yksi keskeisimmistä tavoista on hänen itsetuntonsa voimistaminen. On muistettava, ettei pessimististä elämänasennetta ja siihen liittyvää negatiivista attributointitapaa voida nopeasti muuttaa.

Tutkijoiden mukaan lasten attribuutiot ovat melko samankaltaisia kuin aikuistekin. Jopa alle kouluikäiset lapset pystyvät erittelemään syitä. Samoin kuin aikuisilla lastenkin attribuoinneissa näkyy itseään suojelevien mekanismien hyväksikäyttäminen. Omaan epäonnistumiseen liittyvät attribuutiot ovat ennemmin ulkoisia kuin sisäisiä, eli syitä epäonnistumiseen haetaan itsensä ulkopuoleltä. Näin esimerkiksi voidaan selittää erilaiset sosiaaliset konfliktit eli riitatilanteissa muiden syytteleminen ja itsensä puolusteleminen.

Aktiivinen kuunteleminen vs. kuuleminen

Vuorovaikutus on keskeisin ryhmädynamiikkaan vaikuttava tekijä ja ryhmässä tapahtuvan näyttämö. Ihminen tekee kaiken aikaa toisista ihmisistä havaintoja, huomioita ja tulkintoja ollessaan muiden ihmisten kanssa sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Ihmisten välisessä viestinnässä verbaalinen viestintä muodostaa viestinnän ytimen. Selkeä kommunikointi jättää hyvin vähän tulkinnanvaraa kuulijalle. Puheessa voi kuitenkin on ns. kaksoisviestejä, joita saadaan aikaiseksi jo pelkällä äänenpainotuksella tai -sävyllä. Yleensä nämä kaksoisviestit ovat negatiivisia.

Verbaaliseen viestintään liittyy olennaisesti myös nonverbaalinen viestintä, jolloin katseilla, ilmeillä, eleillä ja muilla kehon viesteillä viestitetään suurimmaksi osin tiedostamatta mielialaa, tunteita, asenteita ja aikomuksia. Tämä aiheuttaa vastaanottajalle usein tulkinnanvaikeuksia. Tekeminen tai tekemättä jättäminen, puhuminen ja vaikeneminen ovat yhtälailla kommunikoitia ohjaavia tekoja, jos ne tehdään tavoitteellisesti.

Yksi keskeisiä asioita puhuttaessa ihmisten välisestä kommunikoinnista sekä vuorovaikutuksesta on kuullun ymmärtämine eli kuunteleminen. Lähtökohtana on, että kommunikointi on jatkuvaa vuorovaikutusta kahden tai useamman henkilön kesken. Kuulemisella ja kuuntelemiselle tarkoitetaan kahta eri asiaa. Kuunteleminen on aktiivista toimintaa, jolla ollaan vuorovaikutuksessa toisen ihmisen kanssa. Tällöin osoitetaan kuullun ymmärtäminen esimerkiksi elein tai sanoin. Esittämällä väliin esimerkiksi kysymyksiä kuultuun liittyen tai kommentteja vastapuoli osoittaa kuuntelvansa puhujaa. Aktiivista kuuntelemista voidaan harjoitella ryhmässä myös erilaisin harjoituksin, kuten harjoituksella toistaa toisen kertomus esimerkiksi mieli harrastuksesta.

Kuuntelemisella voidaan myöskin osoittaa myötätuntoa. Ymmärretyksi ja hyväksytyksi tulemisen kokemus, jonka vain avoin kommunikaatio synnyttää, on välttämätön, jotta ryhmän jäsen viihtyy ryhmässä ja haluaa antaa panoksensa yhteistyöhön.

 

Avainsanat: koulukiusaaminen, kiusaaminen