Huono kunto tappaa!

Keskiviikko 6.2.2008 klo 17:21 - Anna-Leena

Liikkumattomuuden suuri hinta 

Helsingin Sanomat julisti vuonna 1999 ihmisten fyysisen kunnon tappavan varmimmin (15.9.1999, artikkelissa lähteenä: Journal of the American Medical Association). Huono kunto oli suurin riskitekijä vakavia sairauksiin sairastuttaessa verrattuna esimerkiksi tupakointiin, kohonneeseen verenpaineeseen, korkeaan kolesteroliin sekä ylipainoon. Huono kunnon katsotaan olevan riskitekijänä mm. sepelvaltimosairauksiin, aikuisiän diabetekseen, ylipainoisuuteen, korkeaan verenpaineeseen, osteoporoosiin, masennukseen ja lisäävän myös ikääntyvien kaatumisriskiä.

 

– Ei ole suomalaisten kunnossa kehumista, päivitteli myös Suomen Urheiluopiston testauspäällikkö Matti Heikkilä luennoidessaan Vierumäellä tammikuussa 2008. Heikkilä on 16 vuoden aikana testannut tuhansia suomalaista Vierumäellä. Kaikkina näinä vuosina kuntokäyrä on laskenut. Hänen mukaansa suomalaisten keskimääräinen fyysinen suorituskyky vastasi noin 6h kevyttä toimistotyötä, ei siis ihme että joka toinen valittelee jatkuvaa uupumista. Mistä muusta puhutaan tänä päivänä enemmän kuin työssä jaksamisesta? Fyysisen kunnon tärkein mittari on nimenomaan hapenottokyky. Jos se heikkenee, elimistö ei pysty kunnolla ottamaan vastaan ja käyttämään happea. Sydän joutuu pumppaamaan verta entistä nopeammin. Kehon voimavarat hupenevat ja ihminen väsyy tämän seurauksena.

 

– Jaksamispääoman hupeneminen alkaa näkyä kansantaloudessa ja Suomen kilpailukyvyssä, Matti Heikkilä sanookin.

 Lihavuuden kustannukset yli 210milj.€ vuodessa 

Nykyisen tietämyksen valossa on arvioitu, että vain noin kolmasosa väestöstä liikkuu riittävästi. Liikunnan kysyntään vaikuttavat kuluttajien tulot, väestön määrä ja rakenne, kulutusmieltymykset, muiden hyödykkeiden hinta ja saatavuus, palvelujen laatu ja saatavuus sekä markkinointi. Liikunnan tiedetään tutkitusti edistävän merkittävästi terveyttä, toiminta- ja työkykyä sekä hyvinvointia. Kuntoliikunnalla tehostetaan arkiliikunnan vaikutuksia. Liikunnan tulee vastata liikkujan kuntoa, taitoa ja motivaatiota eikä siinä saa olla vammautumisen tai sairastumisen vaaraa. Liian vähäisen liikunnan aiheuttamien suorien terveystaloudellisten kustannusten suuruusluokaksi arvioidaan yhteensä 100—200 miljoonaa euroa vuodessa.

 

Lihavuuden suoriksi terveystaloudellisiksi kustannuksiksi arvioidaan puolestaan noin 211 miljoonaa euroa vuodessa. Kestävyyskunnon nostaminen heikosta keskitasoon vähentää riskiä sairastua sydän- ja verisuonisairauksiin n. 50 %:lla.  Nykyajan elämäntapa asettaa liikunnalle aerobisen kunnon ohella muitakin terveyshaasteita, kuten lihasvoiman heikkenemisen. Lihasvoiman heikkeneminen voi johtaa vaikeisiin toimintakyvyn rajoituksiin myöhemmällä. Sekä alaselän että niska-hartiavaivat ovat lisääntyneet huomattavasti työikäisten mutta myös sitä nuorempien keskuudessa.

 Harrastajat maksajina 

Suomalainen aikuisväestö käytti omaan liikuntaansa keskimäärin 427 euroa vuonna 2005.  Eri lajien välillä on suuriakin eroja, nimittäin ratsastuksen harrastaja käyttää liikuntaansa kaikkiaan noin 1 628 euroa ja sauvakävelijä noin 292 euroa vuodessa, selviää liikuntajärjestöjen tilaamasta Kansallisesta liikuntatutkimuksesta. Aikuisväestö panostaisi tutkimuksen mukaan rahaa liikuntaan ja kuntoiluun noin 1,4 miljardia euroa vuodessa, kun taas suomalaisen liikunnassa ja urheilussa liikkuu rahaa vuositasolla yhteensä arviolta kaksi miljardia euroa. Suuriosa urheilunrahoista tulee siis harrastajilta.

 

On tutkittu, että alemman yhteiskunnallisen aseman perheissä ja maaseudun haja-asutusalueilla erityisesti urheiluseuratoimintaan osallistuminen on vähäisempää kuin ylemmän aseman perheissä ja taajamissa. Perheiden osalta kysymyksessä voivat olla erot siinä, minkälaisia harrastuksia perheessä yleensä ottaen arvostetaan ja tuetaan.

 

Harrastaminen ei kuitenkaan ole täysin ilmaista. Liikunnan kokonaiskustannukset muodostuvat harrastajille niin välillisinä kuin välittöminä kustannuksina.  Välittömiä kustannuksia ovat eri maksut (pääsymaksut, jäsenmaksut, vakuutukset ja lisenssit), ohjaus- ja kilpailutoiminta (mm. valmennus ja leirit) ja välttämättömät välineet ja tekstiilit.  Välillisinä kustannuksina voidaan pitää matkakuluja, virkistystoimintaa (mm. penkkiurheilu) ja muita välillisiä kuluja (mm. lääkitys ja lasten hoito). Asiakas maksaa aina myös palvelusta, mikä on aineettomana tekijänä vaikeaa määritellä rahallisesti. Erityisen edullinen hinta, mediassa esiintyminen tai muiden asiakkaiden vakuuttelu lisäävät tehokkaasti kokeilunhalua kyseistä lajia kohden. Maine voi vaikuttaa kysyntään ja hinnoitteluun niin positiivisesti kuin negatiivisestikin. Kustannusten noustessa palvelun tarjoajan tulee auttaa asiakasta näkemään kaikki ne hyödyt, mitä palveluun kokonaisuudessaan liittyy.

 Yksilö vs. ammattilaiset? Liikunnallista elämäntapaa terveyden ja työkyvyn sekä työn tuottavuuden edistämiseksi on pyritty jo vuosikausia edistämään monin keinoin sekä työyhteisöissä että vapaa-ajan järjestötoiminnalla. Toimien vaikuttavuus on kuitenkin jäänyt varsin vaatimattomaksi. Oman kokemukseni mukaan näistä toimenpiteistä ovat hyötyneet eniten jo ennestään liikuntaa harrastavat eli ainoastaan jäävuoren huippu.  

Tiedetään, että tuloksia syntyy kun ihminen itse ottaa itse vastuun omasta toiminnastaan. Olennaista on saada liikunta yhdeksi tärkeäksi osaksi omaa elämää ja itsestä huolehtimista. Ihmisvartalo on tehty liikkumaan. Ei ole olemassa mitään pilleriä tai ihmedieettiä, joka kykenisi kilpailemaan terveysvaikutuksiltaan riittävän liikunnan kanssa. Kokonaan yksilön vastuulle ei hommaa kuitenkaan voi jättää, eihän niin tehdä hoidettaessa sairauksia tai opetellessa uutta soitinta soittamaan! Ei auta käskeä ihmistä vain liikkumaan, vaan ammattilaisten tehtävänä on opastaa miten liikkua, mitä lajeja, millä tavoin, kuinka usein ja kuinka paljon. Liika on kuitenkin liikaa myös liikunnassa.

 

Helpoin ja turvallisin tapa alkaa kuntoilemaan on siis ottaa yhteys liikunnanammattilaisiin esimerkiksi kuntokeskuksissa. Myös työterveyshuolloista opastetaan mielellään kuntoiluun ja annetaan tarvittaessa yhteystietoja erilaisiin liikuntapaikkoihin. Kaikista antoisinta olisi mielestäni kehittää yhteistyötä terveyshuollon ja liikunnan ammattilaisten kesken. Esimerkiksi liikunta-reseptin saaneet ohjattaisiin suoraan asiantuntijoiden opastukseen aivan kuin lääkärissä käyntiinkin. Kynnys aloittamiseen tulee tehdä mahdollisimman matalaksi, tästä hyvänä esimerkkinä erilaiset matalan kynnyksen ryhmät joita liikuntakeskukset tarjoavat asiakkailleen. Kuntosaleilla ovat apuna asiantuntevat ohjaajat, jotka laativat perusteellisen kuntokartoituksen, opastavat harrastajaa oikeaoppiseen tekniikkaan ja suoritukseen sekä antavat liikuntaneuvontaa. Kuntosaleilta voi yleensä myös varata ajan ohjaukseen ja mahdollisen ohjelman laatimiseen.

 

Avainsanat: liikunta, liikkumattomuus, huono kunto