Omaishoidontuki uudelleen käsittelyyn

Perjantai 15.2.2013 klo 11:14 - Anna-Leena

Maanantaina 4.3. on valtuuston asialistalla todennäköisesti ainakin kaksi todella tärkeää päätöksentekoa, nimittäin omaishoidontuki ja lyseo-asia. Alkuvuonna on tapahtunut jyväskyläläisessä paikallispolitiikassa jo paljon ja varsinkin asioita, joist aen päättäjänä voi olla millään tavoin ylpeä. Ihmisten inhimillinen kohtelu on jotain sellaista, mitä taloudellisiin syihin vedoten ei voi sivuuttaa. Tarkoitan tällä nimen omaan omaishoitajia.

Kannatin tällä viikolla Riitta Tynjän laatimaa valtuustoaloittetta, jossa vaaditaan valtuustonkokouksen kiireellistä kokoonkutsumista päättämään uudelleen omaishoidontukiasiasta. Koko farssihan sai alkunsa jo syksyllä, kun kaupunjohtaja Andersson teki erittäin alhaisen määrärahaesityksen omaishoidotukeen. Silloinen kaupunginhallitus sai kuitenkin lisättyä marraskuussa omaishoidontukeen lisää rahaa ja myös perusturvalautakunta teki lujasti töitä asian eteen. Jäi käsitys, että nykyinen taso säilyisi ja uusiakin tuettavia olisi mahdollista ottaa. Näin ei kuitenkaan ollut.

Viime maanantain valtuustonkokouksessa liikkui useitakin aloitteita liittyen asian oikaisemikseksi. Olin itsekin valmistautunut sellaisen tekemään mutta minusta nyt on tärkeintä saada asia hoidettua kuntoon kuin ratsastaa tällä poliittisella pelillä. Vaaditaan yhteistä tahtotilaa, ei henkilökohtaisia meriittejä. Keskustalaiset jättivät asiasta oman valtuustokysymyksen, mikä todennäköisesti tulee ensi valtuustonkokouksen yhteyteen mutta mielestäni se ei ratkaise mitään. Kyseessä on nimensä mukaan kysymys virkamiehille, ei sillä päätöstä saada muutettua tai määrärahoja korjattua? Perussuomalaisten valtuustoaloite oli sinällään hyvä ja kannatin myös sitä, mutta se saattaa pahimmassa tapauksessa tulla käsittelyyn vasta syksyllä talousarvion yhteydessä. Asia on kuitenkin saatava kiireellisesti oikaistua! Paras keino oli Tynjän Riitan laatima aloite, joka tuo asian kiireellisesti uudelleen päätettäväksi. Mielenkiintoista oli, että tätä ei allekirjoittanut kukaan keskustalainen vaikka näyttäisi sen olevan ainut todellinen mahdollisuus vaikuttaa asiaan. Mediassa ovat kuitenkin olleet voimakkaasti kantaa ottamassa.

Ihmisen inhimillisestä kohtelemisesta on meidän jokaisen huolehdittava. Vaikeita ratkaisuja on edessä.

Avainsanat: omaishoidontuki, valtuusto